Nyt ei äänestetä lohenpelastajaa

02.02.2012

Suomelle valitaan ensi sunnuntaina uusi valtionpäämies.
Hän johtaa seuraavien kuuden vuoden ajan Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Hän nimittää ministerit, tuomarit ja eräät korkeimmat virkamiehet. Lisäksi hän on puolustusvoimien ylipäällikkö ja voi armahtaa tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta.
Presidentti ei päätä Perämeren lohenkalastusrajoituksista, ei anna kaivoksille ympäristölupia eikä siirrä yhdenkään kunnan rajoja.
Siltä se kuitenkin on viime viikot vaikuttanut. Ehdokkaita on näissä vaaleissa tentattu taas tiukemmin ja tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.
On sillä puolensakin. Kun nyt sunnuntaina teemme tärkeän valintamme, osaamme varmasti valita oikein. Tunnemmehan Pekka Haaviston (2) ja Sauli Niinistön (6) nyt paremmin kuin lähimmän naapurimme.
Varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. Muoniossa kaikki äänestävät kirkonkylässä alakoululla. Kolarissa äänestyspaikkoja on viisi: Sieppijärven, Äkäslompolon, Vaattojärven, Kurtakon sekä kirkonkylän ala-asteen koulut.