Muonion kunnanjohtajan virkaan tuli yksitoista hakemusta viime perjantain määräaikaan mennessä. Hakijoiden joukossa oli myös yksi muoniolainen, varatuomari Kalle Varis. Muonion kunnanhallitus päättää tammikuun 30. päivän kokouksessaan, ketkä hakijoista kutsutaan haastateltaviksi. – Listalla on hyviä hakijoita valittavaksi asti. Olen vakuuttunut, että helmikuun valtuusto pystyy valitsemaan meille kunnanjohtajan, sanoo Muonion kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Niemelä. Hakemuksensa Muonion kunnanjohtajaksi jättivät rovaniemeläinen työnohjaaja ja toimittaja Pertti Ahokas, filosofian maisteri Leena Harjula-Jalonen Keravalta, ylitarkastaja Sirpa Hartojoki Keravalta, aluepäällikkö Marko Hoikkaniemi Haukiputaalta, ylitarkastaja Jarmo Huhtala Rovaniemeltä, hallintotieteiden maisteri Jussi Javanainen Ylistarosta, Forssan perusturvajohtaja Leena Leppänen, insinööri Mari Pakka Kausalasta, varatuomari Kyösti Tornberg Oulusta, Kalle Varis sekä filosofian maisteri Sirpa Viljamaa Kokkolasta. Varis ja Viljamaa hakivat kunnan johtoon myös runsas vuosi sitten, kun Muonioon haettiin vuodeksi määräaikaista kunnanjohtajaa. Hoikkaniemi puolestaan haki Muonion kunnanjohtajaksi viime syksynä. Tuolloin marraskuussa kunnajohtajaksi valittu Ari Maaninka ei kuitenkaan ottanut tehtävää vastaan, ja kun varalle ei ollut valittu ketään hakijoista, piti virka panna uudelleen hakuun. Vuosi sitten määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi valitun Leena Lehtoruusun lähdettyä Muo-
niosta kunnanjohtajan tehtäviä on hoitanut sivistystoimenjohtaja Marianne Mäkelä.
Aki Ollikainen |