29.07.2010 Vilistä tulee lohimies – aina harrastus ei siirry isältä pojalle
Oululainen Vili Varpainen, 4, osallistui Harrinivassa järjestettyyn nuorten harrikisaan, joka on osa Muonion Lohiviikkoja. Kovaksi kalamieheksi tunnustautuva Vili sai isältään Jarkolta hyviä neuvoja ja tarvittaessa apua muun muassa siiman selvittämisessä. Jarkko kehui, että tässä opetetaan Muonion Lohiviikkojen tulevaa voittajaa. Hän on itse kolkutellut useana vuonna tulosten kärkipaikkoja, joten hyvän opin Vili varmasti isältään saa.

Eilen keskiviikkona Muoniossa käynnistyi perinteinen kalakilpailu, Muonion Lohiviikot, joka laittaa yläperän lohestajat vuosittain paremmuusjärjestykseen. Lauantaihin asti kestävään kilpailuun odotetaan noin sataa osallistujaa. Tavoite on kilpailunjohtaja Juha Niemelän mukaan realistinen.
– Se on pikkuisen vähemmän kuin viime vuonna. Osallistujien määrä on ollut parhaillaan siinä 250 kieppeillä, mutta viime vuosina se on ollut 120 ja 150 välillä. Mutta jos se sata saadaan, niin ollaan tyytyväisiä, Niemelä sanoo.
Hän kertoo, että uistelukisojen suosio on ollut viime vuosina laskussa, ja jotkut kisat on jätetty järjestämättä.
– Sehän on suurin syy, että mitenkä joesta löytyy kalaa. Hyvinä lohivuosina into oli kova, mutta nyt kun kalaa on tullut huonommin, se näkyy. Lohestaminen ei ole semmoinen, että se menisi niin paljon isältä pojalle. Ei meidän lohestajat mitään papparaisia ole, mutta keski-ikäistä porukkaa.
Niemelä sanoo, että lohta on noussut tänä vuonna ylös asti vähemmän kuin viime vuonna. Myös sääolosuhteet ovat olleet kalastajia vastaan. Hän on kuitenkin luottavainen, että viime päivien vesitilanne saisi ne vähätkin lohet liikkeelle.
Tiistaina Muoniossa omaa Lohiviikkoaan aloittelivat lapset ja nuoret, jotka koettelivat kalaonneaan ja kalastustaitoaan onki- ja harrikisoissa. Lue lisää Luoteis-Lapista!

mk