Muonion kunnanhallitus jätti edelleen pöydälle sopimuksen laatimisen tuulivoimayhtiö Wpd Finlandin kanssa lisälausuntoja varten. Sopimusluonnoksesta haluttiin kysyä vielä mielipiteet tuulivoimaloiden vaikutusalueitten kylätoimikunnilta ja Muonion yrittäjät ry:ltä. Wpd Finlandin ehdottamalla maankäyttösopimuksella oli tarkoitus korvata kustannuksia, joita syntyisi kun tuulivoimaloista syntyviä haittoja korvattaisiin matkailuyrittäjille. Asian käsittelyä siirrettiin, kun Kuntaliitto kommentoi, että kunnan toimialaan ei kuulu asemakaavasta koituvien haittojen korvaaminen matkailuyrittäjille, eikä sopimus siten voi olla rakennuslain tarkoittama maankäyttösopimus. Sopimusluonnosta on sittemmin tarkistettu sellaiseen muotoon, että se on mahdollista tehdä. Kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki esitti maanantaisessa kokouksessa sopimuksen hylkäämistä, koska kunnan kaksi suurinta matkailuyrittäjää ovat niin vahvasti sitä mieltä, että maisemahaittoja ei voi korvata rahalla. – Haittojen korvaukseen olisi hankala lähteä, jos matkailuyrittäjien mielipide on tämä, Hartojoki sanoo. Kunnanjohtaja ei kuitenkaan halua spekuloida kunnan tulevaa kaavapäätöstä mihinkään suuntaan. Nyt käsitellyn sopimuksen tekeminen ei varsinaisesti tarkoita päätöstä tuulivoimasta suuntaan tai toiseen, mutta sen saama vastaanotto ennakoi kielteistä päätöstä myös koko tuulivoimalle. Ilman sopimusta korvauksia ei tule, vaikka tuulivoiman mahdollistava kaavapäätös menisi aikanaan valtuustossa läpi. |