22.07.2010 Tehtaili rikoksia koeajalla – puolitoista vuotta vankeutta

Alle 30-vuotias sieppijärveläismies tuomittiin maaliskuussa käräjäoikeudessa neljästätoista eri rikoksesta puolentoista vuoden vankeuteen.  Viime viikolla asiaa käsitellyt hovioikeus piti tuomion voimassa.
Rikoksista kaksi oli lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joiden osalta kaikki oikeuden asiakirjat on julistettu salaisiksi.
Lisäksi mies tuomittiin kolmesta kulkuneuvon käyttövarkaudesta, kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, kolmesta kortitta ajosta, liikennerikkomuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä alkoholin välittämisestä alaikäisille. Mies syyllistyi rikoksiin vuosina 2008–09, jolloin hänellä oli vielä meneillään aiemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika.
Neljä syytekohtaa koski kohtaamista poliisin kanssa Ylläksellä marraskuussa 2008. Mies ajoi 2,4 promillen humalassa ilman korttia kolme ihmistä kyydissään, kun poliisi yritti pysäyttää auton Iso-Ylläksentiellä. Mies hiljensi ensin mutta kiihdytti poliisimiehen kohdalla karkuun. Poliisi lähti takaa-ajoon, jolloin mies ajoi sadan kilometrin tuntivauhtia viidenkympin alueella.
Huhtikuussa 2009 sieppijärveläismies varasti moottorikelkan ja ajoi sen sulaan. Toukokuussa hän vei kahdesti Sieppijärven VPK:n omistaman maastoauton ja ajeli sillä ensin kortitta ja toisella kertaa myös humalassa.