Muonion kunnanhallituksen mukaan maisemahaitan korvaamista kuntalaisille ei ole selvitetty Mielmukkavaaran tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa eli YVA:ssa lainkaan, vaikka Muonio elää matkailusta. YVA:ssa ei Muonion kunnan lausunnon mukaan ole myöskään selvitetty lähialueen maiden arvon alenemista tai myllyjen vaikutusta petolintuihin ja metsästykseen. Kunnanhallitus ilmoittaa kannattavansa tuulivoimaa uudistuvana energianlähteenä, mutta toteaa, että sen rakentaminen on järkevintä keskittää tuulisimmille merialueille, joilla ne eivät aiheuta yhtä paljon maisemahaittaa. Metsähallitus ja WPD Finland suunnittelevat Muonion Mielmukkavaaraan noin 10–15 150 metriä korkeaa, kolmen megawatin tuulimyllyä ja voimajohtoa Mielmukasta kirkonkylän sähköasemalle. Tuulivoimapuiston rakentaminen alkaisi aikaisintaan vuonna 2012. Lopullisen päätöksen tuulivoimapuistosta tekee Muonion kunnanvaltuusto asemakaavan yhteydessä. |