Poliisi löysi maanantaina viidessä Kolarissa ja Muoniossa tehdyssä kotietsinnässä pieniä määriä kannabista. Kotietsinnöistä yksi tehtiin Kolarissa ja neljä Muoniossa. Määrät olivat rikosylikomisario Hannu Turusen mukaan muutaman kasvin suuruusluokkaa, jolloin kiinni jääneitä ei epäillä huumeiden välittämisestä. Kiinni jääneet kotikasvattajat olivat täysi-ikäisiä, 20–30-vuotiaita. Kotietsinnät tehtiin poliisin saamien vihjeiden perusteella. Turusen mukaan näyttää siltä, että kannabista on kasvatettu vain omaan käyttöön. Kotona kasvattaminen kirjataan huumausainerikokseksi. Tapaukset menevät poliisin esitutkinnan jälkeen syyteharkintaan ja tuomioistuimen käsiteltäviksi. Poliisitutkinta on vielä kesken. – Kemi–Tornio-alueella kotikasvatus on hyvin yleistä, tapauksia tulee viikoittain, ja silloin tällöin näitä löytyy myös ylempää. Siemeniä on helppo tilata netin kautta ja kasvatella kotona, Turunen kertoo. – Näihin on hyvä puuttua, vaikka kyseessä onkin mieto huume. Huume kuin huume voi olla askel mahdolliseen laajempaan käyttöön ja kovempiin huumeisiin, hän sanoo. Kannabis on yleisnimitys hamppukasvista saataville huumausaineille. Kasvista käytetään yleisimmin kukinnot polttamalla. Kannabis säilyy elimistössä pitkään, jopa useita viikkoja.
Milla Salo |