29.07.2010 Epätietoisuus koulutyön aloittamisesta kylän omassa koulussa huolestuttaa sieppijärveläisiä
Sieppijärven koulun tulevaisuudesta järjestetty kokous veti tuvan täyteen kyläläisiä. Kyläyhdistys päätti puheenjohtajansa Kari Koivumaan johdolla laatia kunnanvaltuutetuille koulun puolesta vetoomuksen, johon kerätään allekirjoituksia Sieppijärven Siwassa.

Sieppijärveläiset eivät aio purematta niellä kaavailuja laittaa kylän koulu toistaiseksi käyttökieltoon home-epäilyjen vuoksi ja siirtää oppilaat väliaikaisesti kirkonkylän kouluun.
– Vain ne tilat, mistä on pöytäkirjoissa todettu, vain ne ovat käyttökiellossa. Kunnan virkamiesten pitäisi toimia tosiasioiden mukaan eikä antaa tietoja, että oppilaat laitetaan pois ja laskea huhuja liikkeelle. Oleellista on, onko oppilaiden siirtoon perusteita. Ei ole, koska ei ole näyttöä (koulun muiden tilojen osalta), sieppijärveläinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Vaattovaara sanoi.
Sieppijärven koulun kahdesta luokasta huhtikuussa tehdyissä mittauksissa löytyi selvästi raja-arvot ylittävät mikrobipitoisuudet, jotka terveystarkastaja Tuulikki Luoman mukaan viittasivat kosteus- ja homevaurioihin rakennuksessa. Koulutilojen kunnosta on tekeillä tarkemmat rakenteelliset selvitykset, mutta koska ne eivät ehdi valmiiksi lukuvuoden alkuun mennessä, on terveystarkastaja suositellut, että koulutyötä ei aloitettaisi elokuussa Sieppijärvellä.
Kunnanjohtaja Heikki Havanka sanoi Luoteis-Lapille pari viikkoa sitten, että Sieppijärven koulun oppilaat voidaan kuljettaa kirkonkylän koululle.

Epätietoisuus siitä, missä Sieppijärven koulun oppilaat aloittavat seuraavan lukuvuoden, sai kyläyhdistyksen järjestämään keskustelutilaisuuden Sieppijärven koululla viime perjantaina.
– Taustalla tässä on vanhempien huoli, he ovat kyselleet, missä mennään. Oppilaiden vanhemmille pitäisi saada faktatietoa asiasta, Sieppijärven koulun johtaja Pertti Unga sanoi.
Keskustelutilaisuudessa ihmeteltiin, miksi koko koulu pitäisi laittaa kahden luokan takia käyttökieltoon. Pertti Ungan mukaan vuonna 2007 tehdyissä mittauksissa koulun muut tilat todettiin puhtaiksi, ja ongelmia löytyi samoista kahdesta luokasta, joista mittauksia nyt on tehty. Sieppiläisten mielestä koulun tilat riittävät koulutyön aloittamiseen, vaikka terveydelle haitallisiksi todetut luokat suljettaisiinkin.
– On vaikea ymmärtää, että jos rakennuksen toisessa päässä on tapahtunut vesivahinko, koko rakennus laitetaan käyttökieltoon. Onko koulu tosiaan niin mätä kuin mitä lehtijutuista on luettu, Unga ihmetteli.
– Oppilaiden ja työntekijöiden terveys tässä on kuitenkin tärkeintä.
Lue lisää Luoteis-Lapista!

ao